Topeliuksen elämäkerta

Kirja-arvostelu, kirjallisuuden professori emerita Leena Kirstinä:

Eero Ojanen ja Timo Jantunen

Z.,  Zacke ,  Zacharias Topelius, Suomen kirjoittaja  (2022, Avain-kustantamo)

 ”Onko Suomella historiaa?” kysyi pohjalaisen osakunnan kokouksessa 1843 Helsingin yliopiston jatko-opiskelija Zacharias, Zacke tai pelkkä Z. Topelius.  Helsingfors Tidningarin  päätoimittaja väitti, ettei Suomella ollut historiaa, ennen kuin tsaari oli antanut Suomelle autonomian. Suomen suuriruhtinaskunnan historiaa piti ryhtyä kirjoittamaan. Tämä oli Topeliuksen kutsumus, josta kerrotaan tietokirjailijoiden FL Eero Ojanen ja KM Timo Jantusen tuoreessa elämäkerrassa Zacharias Topelius – suomalaisten satusetä.

Svenska litteratursällskapet on tuottanut erittäin perusteellista, huolellista ja kiehtovaa tutkimustietoa Topeliuksen 23-osaisessa kriittisten editioiden laitoksessa. (Kaksi viimeistä on vielä julkaisematta.) Siitä on myös tehty versio suomeksi osa Maamme. Topeliuksesta tarvitaan lisäksi lyhyempiä teoksia, joista Zackeen tutustuminen käy vaivattomasti. Ojasen ja Jantusen teos kuuluu jokaiseen käsikirjastoon.

Aiemmat suomennetut Topelius-biografiat ovat ilmestyneet jo 70 vuotta sitten ja nekin laajoja, kuten Valfrid Vaseniuksen Zacharias Topelius - ihmisenä ja runoilijana I - IV ja Paul Nybergin Z. Topelius Elämäkerrallinen kuvaus I ja II. Vasenius kirjoitti Topeliuksen tuttavana ja kirjallisuushistorian professorina. Hän oli kirjakauppias Gustaf Otto Waseniuksen poika. Hänen isänsä oli palkannut Topeliuksen Helsingfors Tidningarin päätoimittajaksi.  Paul Nyberg oli taas ylikirjastonhoitaja ja Topeliuksen tyttären poika, joka on toimittanut useita Topeliuksen teoksia, muun muassa Zacken omia tyttärelleen sanelemia Elämäkerrallisia muistiinpanoja. Ne ovat antoisia ja yksityiskohtaisia tietolähteitä, mutta nykylukija tarvitsee ymmärtääkseen niitä kriittisten editioiden apua sekä lähdeviitteitä.

Ojanen ja Jantunen ovat totta kai viisaasti hyödyntäneet mainittuja teoksia. Tavoitteena on hyvä kokonaisesitys, joka ”kattaa Topeliuksen kirjallisen tuotannon eri aloilla sekä hänen muunkin toimintansa suomalaisen sivistyksen nousun vuosisadalla”. Ojasen päävastuulla  on erinomainen kuvaus Topeliuksen osallistumisesta Suomen rakentamiseen kansakuntana alkaen maan nimestä ja lipusta sekä päätyen maantieteeseen ja Maamme kirjaan, josta koululaissukupolvet 1960-luvulle saakka oppivat tuntemaan oman maansa.

Ojasen ja Jantusen elämäkerta ilmestyy sopivasti, kun mietitään Suomen ja Venäjän suhteita sotilasliitto Naton yhteydessä. Topeliuksen elämäntyö konkretisoituu toisella tavalla meille nyt kuin vuosi pari sitten, jolloin Venäjän uhkaa ei ikään kuin ollut olemassa. Suhde oli hankala silloinkin. Sensuuri valvoi tarkkaan, mitä lehdissä sai kirjoittaa. Helsingfors Tidningarin päätoimittaja, tiedon välittäjä ja kommentaattori, tiesi sen. Mutta Topelius uskoi, että Suomi nousisi omille jaloilleen, kun Venäjän imperiumi luhistuisi. Näin tapahtuikin 1918.

Topelius kirjoitti kaiken aikaa elämänsä loppuun saakka. Hänellä saattoi olla yhtä aikaa meneillään useita kirjallisia projekteja, joissa käsiteltiin samaa teemaa eri kirjallisuuden lajeissa, romaaneissa, näytelmissä, runoissa ja virsissä. Suomen luontoa ja kulttuuria hän halusi tehdä tutuksi ulkomaalaisille kuvin ja sanoin. Hän kehitti uusia lehtikirjoitusten muotoja. Tidningarin  menekki kasvoi heti, kun päätoimittaja  ryhtyi pakinoimaan kirjeissä helsinkiläisten elämästä  kuvitellulle luutnantti Leopoldille, joka palveli tsaarin armeijassa kaukana Gruusiassa.

Topelius oli osakunta-aktiivi ja mukana erilaisissa hankkeissa. Samalla kun hän oli esittämässä käsitystään Suomen historiasta, hän oli perustamassa Akateemista lukuyhdistystä, jonka tarkoituksena oli aktivoida opiskelijoita seuraamaan ulkomaisia lehtiä ja Euroopan tapahtumia. Hän osallistui itse ajan radikalismiin kirjoittamalla ruotsinkieliset sanat vallankumouslaululle ”Marseljeesi”. Häntä varoitettiin siitä. 

Tekijät  kertovat esipuheessa kestäneen kaksi vuotta, jotta laaja poliittis-historiallinen ja kaunokirjallinen Topelius-aineisto saatiin lukijaystävälliseen muotoon ja mahtumaan hienosti vain 400 sivuun. Teoksen pohjapiirros on sopusuhtainen.  Siitä on mielestäni vaivatonta hahmottaa Topeliuksen pyrkimykset, epäonnistumiset ja saavutukset. Hienoa ja samalla poikkeuksellista teoksessa on se, että Topeliuksen, suurmiehen, yksityis- ja perhe-elämä iloineen ja suruineen ei unohdu syrjään kirjailijan ja yliopistomiehen uran edetessä.

Kuva  ”Suomen kirjoittajasta” täydentyy kaiken aikaa. Paitsi valtiollisista asioista hän käsitteli yhteiskunnallisia ja taloudellisia aiheita, kauppaa ja elinkeinoelämää, uusia keksintöjä, matkustusta  Suomessa. Hän huolestui metsien ryöstökäytöstä sahateollisuuden lisääntyessä. Kirjailija valitti Helsingin kehnoista  asunto-oloista ja huono-osaisuuden lisääntymisestä, sillä se oli ”kommunismin kehto”.  Naisyhdistyksen sihteerinä ja yliopiston rehtorina hän vaikutti siihen, että naiset saivat samat oikeudet kuin miehet opiskella yliopistossa. Floran ja Faunan yhdistyksissä Topelius oli aloittanut nuorena ja päätyi perustamaan maamme ensimmäistä luonnonsuojeluyhdistystä, joka kampanjoi koko Euroopan pikkulintujen puolesta. Niitä uhkasi etelässä joutuminen ihmisten ruuaksi.  Yhdistyksistä hän viihtyi parhaiten Taideyhdistyksessä.

Uudessa Topelius-elämäkerrassa on tietoa valtavasti, ja se on kirjoitettu notkealla nykykielellä. Sisällysluettelo on tarkasti ja elävästi laadittu, niin että lukija pääsee hyvin kyytiin mukaan. Kaunokirjallisuudesta syntyy selkeä kokonaisuus omassa kirjallisessa kontekstissaan, omine ansioineen ja esikuvineen alkaen Välskärin kertomuksista, joka oli pohjoismaissa todellinen bestseller.  Pääteoksesta edetään draamakirjallisuuteen, Talvi-iltain tarinoihin, Tähtien turvatteihin sekä päädytään novelleihin. Satujen ja lyriikan esittelyssä on tehty hyvä ratkaisu: kummassakin tapauksessa on valittu tunnetuimmat ja hyvin edustavat näytteet, joiden luentaa avataan taustatiedoilla.

Satukirjallisuus, lastenrunous ja satunäytelmät, ovat Topeliuksen kestävin tuotannon osa. Sadut olivat hänelle rakkain laji, jota hän käytti purkamaan professorin työn stressiä. Luonnonkirja, monioppiaineinen lukukirja alkeiskouluja varten, osoittaa, että Topelius osasi kirjoittaa eri oppiaineista ottaen huomioon lukijan kehitysvaiheen.

Se millaisena Topelius kuvasi lasta on yhä paikkansa pitävää ja arvokasta tietoa. Tästä aiheesta on Jantunen kirjoittanut asiantuntevasti varhaiskasvatuksen näkökulmasta. Hän analysoi topeliaanista kasvatusajattelua satujen kautta ja asettaa sen Topeliuksen filosofisen ajattelun kehykseen. Siitä nousevat etualalle sellaiset arvokäsitteet kuin vapaus, empatia, myötätunto, lapsilähtöisyys, leikki, mielikuvitus, huumori.

Elämäkerta päättyy hienosti kokoaviin loppulukuihin Kasvatusajattelu, Suomen kirjoittaja ja Maailmankatsomus. Totta kyllä, Topelius oli syntynyt onnellisten tähtien alta ja sai elää pitkän ja tuloksekkaan elämän. Pidin kovasti Ojasen ja Jantusen tavasta kirjoittaa myös Topeliuksen ristiriitaisista mielipiteistä ja mielipiteiden vaihtumisista. Aikalaiset moittivat Zackea tuuliviiriksi. Ihmetystä on herättänyt niin ikään käyttäytyminen lempeänä ja vaatimattomana, toisaalta omanarvon tuntoisena ja kipakkana ottamaan kantaa.

1800-luvun ihminen oli niin kuin mekin persoonallisuutena ristiriitainen. Ei ole vain yhtä Topeliusta vaan monta, joten olisi toivonut, että elämäkerran otsikko ei olisi rajannut häntä vain ”satusedäksi”. Koska tämä on ammattilaisten laatima tietokirja, olisin lisäksi kaivannut lähdeviitteitä.  Pieni numero tekstissä ei ketään häiritse, mutta viite on avuksi myöhemmille tutkijoille.